Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
 Etusivu

Pääuutiset
 
KemPan junnuilla pallo hallussa (31.10.2011)
Viime sunnuntaina 30.10. käytiin Pohjois-Suomen piirin taitokilpailut Kemin junkohallissa FC-88:n ja piirin järjestäminä. KemPan junioreita ei viime vuosina taitokilpailuissa ole ollut mukana, mutta täksi vuodeksi Rönkän Juhan johdolla taitoharjoittelulla jatkettiin pelikautta. Ensimmäisestä harjoituksesta matka itse kilpailuun on ollut oppimisen riemua, kun kaikki taitoharjoituksiin osallistuneet pelaajat ovat huimin harppauksin parantaneet kuljetus- syöttely- laukaisu- ja pallonpomputtelutaitojaan. Taitokilpailuihin osallistui 12 junioria KemPasta ja kaikkien suoritukset menivät enemmän kuin hyvin, vaikka kaikille osallistuminen oli ensimmäinen kerta. Parhaimmat suoritukset saavuttivat Jemina Sanaksenaho, Konsta Jänkälä ja Veeti Rönkä. Jokainen heistä ansaitsi pronssiset suoritusmerkit. Iso hatunnosto kaikille kempalaisille, jotka tänä vuonna pääsivät osallistumaan kilpailuun ja/tai harjoitteluun. Ensi vuonna sitten mukana vieläkin isommalla joukolla, sillä taitoharjoittelu on junnujen tärkein jalkapalloharjoite.
KEMPA - jalkapallokesä 2011 (7.10.2011)
KEMPA - jalkapallokesä 2011

Muut uutiset
KemPan joukkueet futsalin parissa tammikuussa (7.1.2012)
Edustusjoukkueen futsal-kausi on jo kääntynyt vuoden 2012 puolelle, mutta takana on vasta yksi ottelu. Ei ihan koko rahan edestä ole edustusjoukkue päässyt sarjaotteluita pelaamaan. Ensimmäisen voitokkaan ottelun jälkeen tammikuun ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu Valistus, joka on kolmessa ottelussaan on ottanut kolme voittoa lähinnä näytöstyyliin. Ottelu pelataan Kemin tervahallissa sunnuntaina 8.1. klo 16.00. Muut edustusjoukkueen tammikuun pelit ovat keskiviikkona 18., sunnuntaina 22. ja 29. tammikuuta. Tytöt/naiset aloittivat oman ensimmäisen futsal-kautensa kolmen ottelun merkeissä viime vuoden puolella. Esitykset olivat aloittelevalle joukkueelle positiivisia ja ensimmäisen pisteen saalistus jäi vain kymmenien sekuntien päähän. Seuraavat pelit pelataan lauantaina 14.1. Tornion putaan hallissa. 99-junnut ovat päässeet viime vuoden puolella jo viidesti pukemaan pelipaidan päälle sarjapelien merkeissä ja pistesarake on lihonut mukavasti yhdeksällä pisteellä. Pelit jatkuvat tänään lauantaina 7.1. Oulunsalon palloiluhallissa kahden pelin merkeissä. 02-junnut pelaavat kahden joukkueen voimin vuotta vanhempien sarjassa. Joukkueet ehtivät pelaamaan yhden piirisarjaturnauksen viime vuoden puolella ja vanhempien poikien haastaminen oli tuoda jo joukkueiden ensimmäisissä virallisissa futsal-peleissä pisteitä. Seuraavan kerran 02-joukkueet pääsevät pelien pariin 22.1. Haukiputaalla Virpiniemen urheiluhallissa.
Taas mennään futsalin tahdissa (3.10.2011)
On aika viilata nappulakenkien napit tasaiseksi ja laittaa vauhti päälle salissa. Futsalin edustus aloittaa treenamisen keskiviikkona 5.10. klo 20:30-22:00 Tervahallissa. Harjoitukset joka keskiviikko edellä mainittuun aikaan. Ensimmäisten harjoitusten kovin mielenkiinto lienee kohdistuvan kuka huipputaitava futsalista on vaihtanut pelitossujen merkiksi Kelmen...
Muutos edustusjoukkueen peliin (23.8.2011)
Tänään tiistaina 23.8. pelattava nelosen ottelu FC-88 Akatemia - KemPa pelataan ennakkoilmoituksesta poiketen Keminmaan keskuskentällä klo 19.00. Alunperin ottelu piti pelata Kemin Paavonkarin kentällä, mutta parin päivän voimakkaat sateet on pehmittänyt nurmikentän pelikelvottomaan kuntoon. Tervetuloa katsomaan nelosen ottelua Keminmaahan!
Piteå Summer Games kutsuu vihreäpaitaisia junioreita (30.6.2011)
Tulevana viikonloppuna 1-3.7 pelataan Ruotsin Piteåssa alueen ylivoimaisesti suurin junioriturnaus. Joukkueita saapuu kilvoittelemaan paremmuudesta Ruotsin, Suomen ja Norjan lisäksi ympäri maailmaa kuten Etelä-Afrikasta, Guatemalasta ja Thaimaasta. 99-junioreiden alkulohko on mielenkiintoinen, kun vastaan asettuu kaksi joukkuetta Ruotsista sekä joukkueet Norjasta ja Guatemalasta. 00-junnut pelaavat alkulohkonsa pelit ruotsalaisia ja suomalaisia joukkueita vastaan. Vastus tulee olemaan varmasti haastellinen, sillä vastustajina ovat HauPa, Alviks IK ja IFK Umeå. 01-junnut ottavat mittaa alkulohkossa naapurimaiden Ruotsin ja Norjan joukkueista. Kahdella joukkueella matkaan lähtee 02-tiimi joukkuiden niminä tutusti City ja United. Molemmat joukkueet kohtaavat alkulohkossa ruotsalaisia joukkueita matkalla loppupeleihin. Kaikille pelaajille ja taustajoukoille tsemppiä turnaukseen ja mahtavia pelikelejä Piteåån!
Futsal edustus taipui rankkareilla (19.2.2011)
Futsal edustus mitteli tasaväkisen kamppailun Ajax Sarkinrannan kanssa piirin kakkosen finaalissa. Ottelu alkoi tasaväkisissä merkeissä ja molemmat joukkueet sai luotua muutaman kelpo maalipaikan. KemPa onnistui joukkueista ensin ja siirtyi Aki Saarelan maalilla johtoon. Avausmaaliin loistosyötön antoi koko ottelun vahvasti torjunut Sami Mäkipörhölä. Ennen puoliaikaa Tuomo Salmela vei vihreät menninkäiset 0-2 kaksi johtoon. Kotijoukkue ei tästä lannistunut vaan Ajax Sarkkiranta teki elintärkeän kavennuksen ennen puoliaikaa ja ottelun tauolle lähdettiin lukemissa 1-2. Ottelun toinen puoliaika alkoi kotijoukkueen hallinnassa KemPan iskiessä vaarallisesti vastaiskuista. Ottelun viimeisellä neljänneksellä Ajax sai tehtyä 2-2 tasoituksen vastaiskusta seuranneen maalinedusta hässäkän päätteeksi. Jännittävän ottelun varsinainen peliaika päättyi 2-2 tasalukemiin. Varsinaisen peliajan päätyttyä voittajaa siirryttiin ratkaisemaan rangaistuslaukauksilla. Ratkaisu nähtiin Ville Paakkarin laukoessa toisena ampujana 6 metrisensä ohi maalin. Loput laukojat onnistuivat vedoissaan ja Ajax Sarkinranta vei ottelun numeroin7-6. Ajax Sarkkirannan parhaisiin pelaajiin lukeutui Keminmaan oma poika Jukka-Pekka Puotinieni joka päivällä nautitusta pizzasta huolimatta oli keveällä jalalla liikkeellä. Olikokohan kyseessä dillinger pizza?


futsal.fi
Futiskoulu

 
 © 2007 Keminmaan Pallo SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu